lauantai 7. toukokuuta 2011

Kakkuiluvinkki: helppo ja tukeva alusta kakulle

Tämä vinkki kannattaa ottaa käyttöön silloin, kun täytekakkua pitää siirrellä esimerkiksi kakkulaatikosta tarjoiluvadille.



Koristeellisia kakkupapereita ei tätä tarkoitusta varten kannata käyttää, koska ne menevät ihan muhjuksi suurin piirtein heti, kun koskettavat kakun pohjaa. Leivontatarvikeliikkeet myyvät valmiita kakkupahveja, jotka nekin toki käyvät oikein hyvin. Ne tosin ovat usein sen verran ohuita, että kovin vauhdikasta kakun siirtelyä ei niiden taipuisuuden vuoksi oikein kannata harjoittaa. Saatavilla on myös muovisia, erikokoisia "välipohjia", joita voi käyttää kakun alla tai korkean kakun kerrosten välissä tukemassa. Jos kotoasi löytyy foliota sekä pitsa- tai pahvilaatikko, kannattaa ensi alkuun turvautua niihin ja seuraavaan konstiin:

  1. Leikkaa pahvista sopivankokoinen ja -mallinen pala. Pala voi olla joko kakun pohjan kokoinen, hieman sitä pienempi tai sitä isompi. Tämä riippuu täysin omista mieltymyksistäsi. Pienen pohjan saa kokonaan piiloon kakun alle ja isomman pohjan voi sen sijaan koristella vaikkapa marsipaanilla tai jättää sellaisenaan näkyville.
  2. Kääri pahvi folioon siten, että taitat folion tiukasti pahvin reunoja myöten pahvin toiselle puolelle.
  3. Valmista tomusokerista ja vedestä "liimaa", ja sivele/valuta sitä hiukan foliopinnalle. 
  4. Paina täytekakun alin kerros kakkupahvin ja liiman päälle. Tämän jälkeen kakun täyttäminen ja kuorruttaminen sekä ennen kaikkea kakun siirteleminen käyvät helposti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu